12.06.2008 - 14:58
Flunssa on vähän hellittämään päin enkä minä siitä hirveästi piitannut enää eilisiltanakaan - oli pakko päästä värkkäämään. Tuloksena kahvilani alkaa vähitellen olla valmis.

(Kuvaa klikkaamalla pääsee totuttuun tapaan näkemään sen suurempana.)



Varsinaiselle kahvilan puolelle ei ole tullut enää juurikaan uutta. Seinällä olevan valokuvan tulostin uudelleen laadukkaammalle paperille sekä parantelin samalla kehyksiä, kakut vaihtoivat paikkaa, ja kermakakun alle leikkasin silkkipaperista "lumitähtitekniikalla" kakkupaperin virkatun väliaikaisversion tilalle.


Oven puolella onkin tapahtunut sitten enemmän. Hyllyssä alkaa olla riittävästi astioita ja muita kahvilassa välttämättömiä tarpeita.



Astiat ja kynttilänjalat on tehty Fimosta ja korun osista, kynttilät ovat maalattua cocktailtikkua. Purkkien kuvat etsin netistä, muuten sommittelu on omaa designia. Kuvat on tulostettu kiiltävälle valokuvapaperille ja liimattu vanerista muotoillun palan päälle. Kansi ja pohja ovat suklaapaketin kultapaperia, joka tosin ei kuvissa näy (olihan siitä Lontoon reissusta sittenkin jotain mini-iloakin!), reunukset ovat ääriviivatarraa.

Mittakaavamalli unohtui taas, mutta sattuneesta syystä tiedän, että pyöreän purkin korkeus on melkeinpä tasan 1 sentin (piti tulostaa aika monta versiota ennen kuin tuli hyvä...), joten siitä saa jotain osviittaa.


Hyllyn alla oleva tyhjä kohta suorastaan vaati jotain, ja niinpä siihen syntyi tällainen kasvi. En tiedä mikä lajike lienee, mutta varmaankin joku vehka, niissä piisaa erilaisia variaatioita...



Kasvin ruukkuna on lyijytäytekynän varalyijykotelon korkki, koristeltu ääriviivatarroilla ja sotattu vähän mustalla akryylimaalilla. Kasvin tein kahdesta eri värisestä kukkateipistä ja vihreästä tekstiilipäällysteisestä kukkalangasta, teippiä on maalattu sormin akryylimaaleilla. Multa ei tässä näy, mutta näin pienessä mittakaavassa päädyin tummaan kaakaojauheeseen kahvinpurujen sijaan, ja ihan hyvin toimii. Sisällä on sinitarraa, johon sai lehdet kätevästi tökittyä pystyyn, ja lisäksi se painaa sen verran, että ruukku on tukeva.


Sateenvarjo on jäänyt nurkkaan joltain huolimattomalta asiakkaalta - liekö sama joka on huivinkin unohtanut.



Varjo on tehty ohuesta paitakankaasta FrayCheckiä, liimaa ja ompelulankaa apuna käyttäen. Vartena toimii pussinsulkija tms. muovipäällysteinen metallilanka, mistä lie meille tullut.


Olen varsin tyytyväinen pikkuiseen kahvilaani ja erityisesti siihen, että tuolla ei ole mitään ostettua, vaan kaikki on tehty ihan itse. Nyt alkaa olla nurkat niin täynnä, että paljon muuta ei enää mahdu. Vielä haluaisin kahvia kuppiin, mutta en tiedä miten sen toteuttaisi - onko olemassa jotain ainetta, joka jähmettää nesteen kiinteäksi ja pitää sen silti nesteen näköisenä?

Toinen vielä mielen päällä pyörivä juttu on jokin pikkuinen lasiastia, kannu tai purkki, vitriinin päälle kakkukuvun viereen. Sellainen pitäisi kuitenkin löytää kaupasta valmiina, siihen ei taidot sentään enää riitä. Maidolle, kekseille ja sokeripaloille kun ei vielä ole mitään astioita...

Yhdenlainen ikuisuusprojekti varmaan tämäkin, mutta silti taidan vähitellen siirtyä seuraavaan juttuun: Aukustin huushollin, kaupan ja mummulan ohella toteuttamistaan suorastaan vaatii pikkuinen kasvi- tai viherhuone... ;)

23.05.2008 - 10:22
Pikku kahvilassani on nyt astioita, hylly astioille, naulakko, ja onpa naulakkoon unohtunut joltain asiakkaalta pitsihuivikin. (Kuvista on totuttuun tapaan linkit isompiin.) Koko systeemi on suunniteltu niin, että sikarilaatikko menee yhä kiinni, eli vitriini mahtuu hyllyn alle - tiedä jos tuota vaikka tarvitsee joskus kuljettaa jonnekin, muutossa viimeistään.




Tein pöydälle uuden ja vähän isomman pitsiliinan, koska astiat kenottivat vinossa pienemmän reunalla. Pienempi sai arvonalennuksen "kakkupaperiksi". Suklaakakun lautanen puolestaan on hieno nappi, joka ei enää mitään papereita kaivannut.




Astiat on tehty helmenvalkoisesta Fimosta ja korun osista, kupin halkaisija on noin 4 mm. Tämäkin "sydämellinen" pitsiliina on omaa designia. Lusikka tuikkukupin alumiinia (olen näköjään onnistunut muotoillessani ikävästi naarmuttamaan sitä).




Hyllyn kannattimet spraymaalilla maalattua rautalankaa, hyllyt pähkinä-Osmolla käsiteltyä mahonkilevyä (sitä samaa kuin tuo vitriini). Metallilautaset ovat nappeja, muut omaa tekoa Fimosta ja metallisista korun osista. Naulakon tein mustista vaatehakasista, pitsihuivi on virkattu ompelulangasta.




Mietinnässä on vielä sateenvarjoteline naulakon alle sekä hyllyyn lisää astioita ja säilytysrasioita. Ja jotain pientä fiksaamistahan on aina...

14.05.2008 - 18:08
Pikkuinen kahvihuoneeni näyttää nyt tältä.




Vitriinin tein pähkinän värisellä Osmo-vahalla käsitellystä mahonkilevystä, viilusuikaleesta ja korvakorurasian kannesta. Olen oikein tyytyväinen, lopputulos on siisti ja nätti. Vaha ja viilu voisivat tosin olla vähän enemmän saman värisiä, mutta keinovalaistuksessa eroa ei juuri huomaa.




Pitsiliina itse virkattu ompelulangasta - on oikein 100% silkkiä. Ruusu on toinen versio, koska ensimmäinen meni äidille äitienpäivänä :), tämäkin on tehty kopiopaperista, kukkalangasta ja kukkateipistä. Kakkupala äidin käsialaa Fimosta, lautanen on nappi, ja lusikka tehty tuikkukupin metallista. Tauluksi sopiva kuva löytyi netistä (onneksi on hyvä tulostin), ja kehykset tein viilusuikaleesta.




Fimo-kakut äidin taitavasta leipomosta - alahyllyllä sacheria ja päällä muistaakseni persikkatäytteinen kermakakku. Pullon etiketti löytyi netistä - siitä pystyy lukemaan että sisällä on Rieslingiä. ;)


Paljon muuta tuonne ei mahdukaan, mutta elättelen vielä toiveita kahvikupista asetteineen ja ajattelin aloittaa etsintäni korun osista. Puuhaa kyllä riittää, sillä laatikon kansi on vielä ihan paljas - tarvitaan ainakin naulakko ja sateenvarjoteline, hylly kahvilan puolen tavaroille, sitten niitä tavaroita, ja yleisöpuhelintakin suunnittelen...

03.05.2008 - 22:48
Tällaiset kalusteet pikkuiseen kahvilaani sitten tuli. Olen oikein tyytyväinen. (Kuvista linkki isompiin.)



Tuolta kyllä nyt puuttuu tulitikku, mutta tuoli ei ole edellisen kuvan jälkeen kasvanut eikä kutistunut. ;) Pöydän jalat on tehty paksusta alumiinilangasta, ohuesta rautalangasta sekä korurenkaasta. "Lasikansi" on lelupakkauksesta peräisin olevaa läpinäkyvää muovia, jonka kiinnitin jalkaan pienillä kaksipuolisen teipin paloilla. Kalusteet maalasin kiiltävän valkoisella akryyli-spraymaalilla. Ruusu on vaaleanpunaista tavallista kopiopaperia, varsi kukkalankaa ja lehti kukkateippiä.

Tässä vielä näkymää koko kahvilaan.



Vitriini on pahvista, tulitikuista ja samaisesta muovista tekemäni harjoitelma ja mallikappale, oikea tulee olemaan saman kokoinen mutta ruskeaa puuta ja toivottavasti siistimpää työtä... Tarjottimina toimivat metallinapit, kakkupaperin leikkelin talouspaperista (siinä oli juuri passelit kohokuviot).

Pullo on peräisin avomieheni kätköistä - noita löytyi enemmänkin, mutta tämä oli ainoa näin pieni. Meillä on enemmän ja vähemmän koko suku hurahtanut kaikkeen käsillä näprättävään ja monet myös miniatyyreihin tai pienoismalleihin, joten ymmärrystä sekä henkistä ja aineellista tukea on hyvin saatavilla. :)

01.05.2008 - 16:07
Sain isältä vaarin vanhan sikarilaatikon, johon mielikuvitukseni alkoi heti kehitellä pienenpientä kahvilaa. Mittakaava on paljon pienempi kuin 1:12, joten mitään valmiita tavaroitamme en oikein voisi käyttää, mutta aina parempi niin - onpa enemmän tekemistä.

Tein tänään kahvilaan tuolin, ja olen siihen niin tyytyväinen, että esiteltäköön tekele jo näin puolivalmiina. Voilá!



Materiaaleina kahdenpaksuista rautalankaa, hopeapäällysteistä kuparilankaa, ompelulankaa sekä pieni avainrengas. Vielä puuttuu maalaus, mutta valkoista metallin maalaamiseen tarkoitettua spraymaalia ei näin vapunpäivänä löydy mistään, ja istuinosan toteutustapaakin mietin yhä.

Ompelulangalla saa muuten ihan hyvin tuolin kasaan. Huomannee, että olen tottuneempi langan ja tekstiilin kuin metallin muokkaaja... ;)

edit klo 20:44

Vapun ja kevään kunniaksi myös uusi, raikkaampi blogitausta. Kuvaa en kuitenkaan vaihda ennen kuin alkaa olla jotain parempaa kuvattavaa...

Kirjoittaja
( e-mail )
Kuvaus
Äidin ja aikuisen tyttären yhteisen nukkekodin taivalta vaarin tekemistä huonekaluista ihan oikeaksi miniatyyrimummulaksi. Työn alla myös Aukusti-ukin kauppa ja hellahuone sekä pikkuruinen wieniläiskahvila.
Bloginappi
Kas tässä - linkitä meidät blogissasi tähän, niin yhteydenpito sujuu!