Meillä oli tänään massailukerho. Tavallisesti tapaamme tiistaisin, mutta massaillessa aika vierähtää aina niin nopeasti, että näin lauantaina ehtii enemmän. Minä sainkin aikaiseksi yhtä ja toista, toisin kuin viimeksi, kun nyhräsin yksiä ja samoja sipuleita koko kerhokerran. Itse asiassa massailuhan onkin aika hauskaa. :)

Mielessä oli tänään kaupan tuoretiski. Vihannespuolelle tein omenia, appelsiineja ja porkkanoita.

Porkkanoiden ja omenien pinnan värit on loihdittu Susannan mainioin pölypastellein ennen paistamista. Appelsiinit pyörittelin hiekkapaperin päällä, jotta niihin tuli oikean näköinen pinta. Porkkanoiden juuri ja naatti on tehty langasta (Vennestä on vaikka mihin...), naatin lehdet tein viheraskartelurouheesta (samasta mistä syntyi myös joulukuusi).

Lihatiskiin harjoittelin kyljyksiä ja makkaroita, siinä sivussa syntyi myös pari paistamatonta kananmunaa.

Lihat on paistamisen jälkeen lakattu, niin niihin tulee oikean näköinen kiilto. Muuten noissa on kyllä vielä aika lailla treenaamista... Kananmunat on tehty nestemäisestä ja tavallisesta Fimosta.

Kotona säilöin vielä mummulan kellariin suolakurkkuja ja hilloja.

Kurkut massailin kerhossa, ja lisäksi purkissa on Scenic Wateria, unikonsiemeniä ja sitä viherrouhetta (sitä kun on taas muutenkin joka paikka täynnä...) Hillot syntyivät Tiimarin minihelmistä ja Scenic Waterista. Yhden millilitran ruisku oli mainio apuväline purkittamiseen, eli minisäilöjiä suosittelen käymään apteekissa.