Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
MAINOS |
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
19.04.2009 - 21:54

Kansalaisopiston kevätnäyttely on nyt sitten jälleen ohi tältä keväältä. Meitä oli neljä innokasta, jotka annoimme omien pikkukätöstemme tuotoksia julkisesti nähtäviksi pariksi viikoksi. Nukkekodittomina (tai ainakin melkein) ja kohtalaisen vasta-alkajina keskityimme rakentelemaan tänä talvena kaikenlaisia pieniä yksityiskohtia: ruokia, mattoja, kasveja jne. Pistimme näyttelyyn kaikkien tavarat suloisesti sekaisin ja rakentelimme kauppoja. Osa kalusteista on ostettuja, jotta kaupat olisivat näyttäneet kaupoilta, mutta myytävät ovat suurimmaksi osaksi omaa tuotantoa, mitä nyt vähän ostohelmiä ja valmiita posliinivaaseja.

Ruokakaupassa oli keskitytty perusraaka-aineisiin. Myytävänä oli  lihatuotteita, kala (vain yksi enää jäljellä), juustoja, hedelmiä ja vihanneksia. Ruokakauppiaana touhusi meidän Aukusti.

Konditoriassa oli myyjänä meidän piikalikka, jonka tehtäväksi on näköjään siunaantunut rientää hätiin, kun tarvitaan kauppa-apulaista. Piikalikka ei ole oikein löytänyt paikkaansa maailmassa, mutta häntä voi tämän kahden viikon perusteella kyllä suositella vaikka Aukustin kauppaankin - jahka se nyt ensin valmistuu. Piikalikka hoiteli oikein mallikkaasti leipä- ja kakkukauppaa eikä syönyt kakunpalaakaan.

Monipuolisessa sisustusliikkeessä myytiin kaikkea tarpeellista huonekaluista kynttilöihin ja vessakalusteista kirjoihin. Asiakkaat voivat ostoksia miettiessään istahtaa sohvalle ja napostella karkkeja kulhosta.

Kukkakaupan tarjous oli purrut. Leikkokukat olivat menneet lähes kokonaan kaupaksi, mutta onhan noita muita rehuja vielä jonkin verran. 

Ihmeellisintä oli, että näyttelyä purkaessamme me muistimme tosi hyvin, kenen kaali tai kakku oli kyseessä! Eikä meillä ollut tavaroissa mitään merkkiä.

Toisessa, lyhyemmässä vitriinissä oli nähtävinä mm. aukinaisia nukkekotikirjoja, joista yleisö näki meitä kokeneempien tekijöiden aikaansaannoksia ja ohjeita. Ohjeiden vieressä oli jokaisen nukkekodin tekijän tarvikkeita: mämmituokkosen kantta, paperinarua, kahvitikkuja ym.  Niistä en muistanut ottaa kuvaa, harmi! Kaikkea ei aina tajua, vaikka kovasti yrittääkin.

The pictures are from the spring exhibition of our Dollhouse Club. Some few items and parts of the furniture are bought, the most is made by us four members.

Lotte kirjoitti 20.04.2009 - 08:27
Onpa teillä ollut kiva näyttely taas!
Marcelle kirjoitti 20.04.2009 - 09:56
Hauskoja näyttelykuvia. Porukassa on kiva laittaa vitriinit kuntoon.
EIja kirjoitti 20.04.2009 - 09:57
Voi miten hieno on ollut tuo näyttely - todella paljon mukavan näköisiä tarvikkeita ja tuotteita esillä - ja onneksi oli noin upeat kauppa-apulaiset ;)
Pirjo kirjoitti 20.04.2009 - 11:26
Voi miten kiva näyttely ja herkullista ruokaa. Kiva, kun on samanhenkistä porukkaa mukana. Minä vain haaveilen katsomalla toisten aikaansaannoksia.
saga kirjoitti 21.04.2009 - 16:38
Kylläpä olette saaneet kivannäköisen näyttelyn aikaiseksi.
Lotte kirjoitti 22.04.2009 - 16:37
Tunnustusta pukkaa :)
Julianna kirjoitti 22.04.2009 - 21:22
Kivan näköinen näyttely ollut teillä ja mukavaa että muutkin pääsevät ihailemaan tuotoksianne.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Äidin ja aikuisen tyttären yhteisen nukkekodin taivalta vaarin tekemistä huonekaluista ihan oikeaksi 50-luvun henkiseksi miniatyyrimummulaksi, jonka kivijalassa Aukusti pitää sekatavarakauppaansa ja asustaa hellahuonettaan. Pikkuruinen wieniläiskahvila kuuluu jo valmistuneisiin projekteihin, tulevaisuutta ovat mm. Herra Mäyrän puutarha, Toivon tupa sekä muutama muu projekti...

Sähköpostitse meidät tavoittaa osoitteesta miniasiat (at) gmail.com.

A mother and a grown-up daughter building a house for grandma and grandpa based on furniture made by a real-life grandpa, and getting inspired by the design of the 50's. In the basement Aukusti the shopkeeper is having his tiny one-room flat next to the shop that sells anything and everything. Our other projects include a Cafe Viennoise built in a cigar box, Mr Badgers garden, Toivo's cottage - there's always something in the mind...

Bloginappi
Kas tässä - linkitä meidät blogissasi tähän, niin yhteydenpito sujuu!

Kävijöitä tällä sivulla
Juuri nyt täällä on
Mistä te tulette?
free counters
Translator